tiistai 19. helmikuuta 2013

Venytelkää hyvät ihmiset!



Jouduin jättämään väliin parin viikon treenit, ensin taisi olla kyseessä lasten sairastuminen, mutta sitten meni oma selkä. Sunnuntaina tuntui että menee jalat alta kun sattui niin kovasti alaselkään ja ainut asento, missä ei sattunut, oli kontallaan lattialla. JEI!  Minulla sattui olemaan hoitajalle menoa muista syistä torstaina, sinne asti sinnittelin. Hoitaja sitten totesi että on paree käydä lääkärille näyttämässä sitä selkäpuolta, ja siinä sattuikin olemaan soppelisti aika. Lääkäri oli oikein asiantunteva ja pätevän oloinen. Se pisti mut kävelemään edestakaisin varpaillaan ja normaalisti ja kääntyilemään ja vääntyilemään. Sitten se laittoi mut siihen hoitopöydälle ja alkoi väännellä minun jalkoja ja lonkkia.

Tuomio: pohkeet, takareidet, pakarat ja selkä niin jumissa, mikä oli aiheuttanut virheasennon selkärankaan (?) ja se sitten oireili
Hoito: venyttelyä

Kipu alkoikin jo helpottaa siinä loppuviikosta muutenkin, mutta nyt kun tietää mistä se johtui, tuntee miten jumissa onkaan. Olisi aika herkkua päästä hierojalle, mutta ihan kunnon syvät venyttelytkin auttaisi varmasti asiaa ja olisi ilmaista. Se vaan tahtoo jäädä valitettavan vähälle kotioloissa kun on sitä muutakin touhua. Seli seli…

Olisko muuten aika mehevää jos mulla olis joskus jotain kuviakin tänne…. niin, eikö vaan. No mut ei mulla nyttekään oo…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti