maanantai 7. huhtikuuta 2014

Korjausliike naamalle



Joku aika sitten hoksasin että kasvojen iho on ihan näppylöillä ja inhottavan tuntuinen. Kyselin eräästä ryhmästä Facebookissa apuja ja sieltä tulikin hyvä vinkki kasvorasvan suhteen. Olen joskus aikaisemminkin käyttänyt Garnierin tuotteita ja kun nyt palasin Garnierin kasvovoiteeseen, en ymmärrä miksi olen ikinä luopunut siitä! Lisäksi ostin aika randomilla (ja halvan perässä) kasvoveden ja puhdistusemulsion (s-marketissa oli Lumenen kasvovoide ja puhdistusemulsio 5,50e yhteensä) joita olen nyt käyttänyt. Iho on sileämpi ja kostutetumman tuntuinen kuin aikaisemmin. Ennen käytin Lumenen sitä ihan perusvoidetta mikä myydään siinä littanassa peltipurkissa. Ei toiminut mulla.

Tästä lähin siis vannon taas Garnierin nimeen ja toivottavasti en taas saa jotain ihme häiriötä ja ala vaihtaa sitä johonkin muuhun! J

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Ensi viikonloppuna eka divari -peli

Ensi viikonloppuna korkkaan urani penkkivalmentajana ihanille shittaajille. Vähän jännittää, mutta pieni jännitys on kai hyvästä. Onneksi mulla on tukena siellä joukkueellinen porukkaa ja saan sieltä tukea. En hetkeäkään epäile että jäisin yksin! Sunnuntaina scrimmataan vielä Lahden kanssa joten tulee derby-täyteinen viikonloppu. Siihen vielä bussimatkat päälle niin voi olla aina reporankaa rouvaa sitten ensi viikolla. Muutenkin tuntuu että viikonloppuna ei saa ladattua akkuja tarpeeksi. No, tässä on tietysti se että tämä viikonloppu tulee olemaan mun omaa aikaa. Sitä olen kyllä tarvinutkin.
Nyt pitäisi keksiä vaan joku kiva bussineulominen. Ehkä pitäs aloittaa vaan neulomaan perussukkia koska ne on helppoa toteuttaa vaikka katsoo tietä. Joku valmiiksi kirjana tai raidoitettu lanka vielä niin ei oo ongelmaa senkään suhteen... :)